Projektikatsaukset | 8.1.2019

08/01/2019

Kotiautomaatio

Muutamat osat ovat saapuneet kotiautomaatioyksikköön, joten voin aloittaa projektin testaamisen ja kehittäminen. Langaton moduuli on vielä pois käytöstä, sillä 3,3 V regulaattoreita ei ole vielä näkynyt. 

Voin kyllä ihan huoletta sanoa että taisi olla todella huono idea säästää ostamalla ATmega8A-piirejä. Muistia on niin vähän, että yhden lauseen tulostaminen sarjaporttiin vie puolet muistista. Tämä rajoittaa niin paljon tiedonsiirtoprotokollia, ettei ole välttämättä kannattavaa alkaa koodaamaan niitä edes tälle piirille. ATmega328-piireissä olisi riittänyt muisti, mutta enpä tullut tilanneeksi.

Huom! Yritin ohjelmoida ATmega8A-mikrokontrollereita, mutta en meinannut saada millään niitä toimimaan muulla kuin 1 MHz sisäisellä kellotaajuudella. Tämä korjaantui onneksi heti kun poltin piiriin käynnistyslataajan. Aika outoa, ettei Arduino IDE osaa vaihtaa kellotaajuutta muuten kuin käynnistyslataimen polton alussa.

Käsikonsoliprojekti

Avoimen lähdekoodin pelimoottori on kehittynyt huimasti. PCB-versioista puuttuu kuitenkin edelleen prosessorit, joten en ole vieläkään päässyt testaamaan niitä.

After the smoke has cleared, check the wirings. Or just check the wirings.
Powered by Webnode
Create your website for free! This website was made with Webnode. Create your own for free today! Get started